Tietoja minusta

Hyvä pitää mielessä!

Opi perusasiat-blogi on pyörinyt minulla mielessä jo pitkään ennenkuin aloin varsinaisesti toimenpiteisiin sen perustamiseksi. Internet on täynnä kaikenlaista trendihömpötystä ja kulutusvinkkejä. Mutta ainakin minun lempiosioni kotiin 80-luvulla ilmaiseksi kannettavasta Pirkka-lehdestä oli niksiosio! Ajattelin, että itse ainakin lukisin mielelläni blogia jossa annetaan perusasioiden helpottamiseksi vinkkejä – täysin ilmaiseksi!

Tietysti koska itse olen kiinnostunut vinkeistä, surffaan netissä monesti haekelemassa uusia, joita voisin hyödyntää tässä blogissa sekä omassa elämässäni. Te lukijat pääsette sitten poimimaan hedelmät. Tosin realistisesti ajateltuna, pelkät niksit eivät kanna kovin pitkälle. Nykyään kuluttaminen on niin mahtipontista ja haukannut niin suuren osan ajastamme, että se tapa jolla ostat, ja mitä ostat, on melkeinpä tärkeimpiä elämänfilosofisia kysymyksiä.

Ostaminen, kuluttaminen ja nettishoppailu on myös eräs aihealue jota aion blogissani käsitellä. Kulutusvalinnat kertovat muille ihmisille niin paljon sosiaalisesta luokastamme, arvoistamme ja elämäntavasta, että pelkillä sukkahousuvinkeillä ei enää pötki pitkälle.

Kolmas aihepiiri, josta jokaisen olisi hyvä oppia perusasiat on ihmissuhteet. Ja ihmisten väliset suhteet. Kuinka hoidat tätä kenttää elämässäsi, on ratkaisevan tärkeää. Mikäli ihmissuhteesi ovat huonoja, ei mikään määrä designshoppailua ja pörssimarkkinaa korvaa menetettyä vuorovaikutusta.

Toivon että viihdyt blogini parissa on innostut kommentoimaan!

 


Leave a Reply